Jäsenkirje 2009-1

Hyvä Jäsen

Kevät yrittää tehdä tuloaan aika-ajoin, siis niinä päivinä kun aurinko muistaa näyttäytyä! Niitä harmaita päiviä on silti vielä valitettavan usein ja myöhässä tullut paksu lumipeite vaatii aikansa sulaa. Mutta valo lisääntyy päivä päivältä. Siitä voimme tuntea syvää iloa ja kiitollisuutta.

Yhdistyksemme toiminta Bulevardilla on jo viime kuussa alkanut englanninkielen –kurssilla, jota ohjaa opettaja Anneli Klemetti. Osanottajia on nyt kuusi, joten vielä mahtuu mukaan!

Upouusi, alkoholismista toipuvien naisten tukiryhmä alkaa torstaina 12.3 klo 10-11.30. Ryhmä jatkuu aina 28.5 saakka. Sitä luotsaa perheterapeutti Misan Zilliacus Helsingin Nuorisoasemalta. Hänelle voi ilmoittautua puh. 405 62431 virka-aikana tai ainakin kysyä mahtuuko mukaan vielä.

Tuleva seminaari ”Äänenkäyttö voiman välineenä” on lauantaina 25.4 klo 11-14. Logonomi Tuula Aaltonen on siinä ohjaimissa.

Tulemme myös toukokuussa osallistumaan ”Kirjan ja Ruusun – päivään”. Yhdeksi puhujaksi on lupautunut Merete Mazzarella, joka kertoo etäisovanhemmuudesta kirjansa ”Illalla pelataan Afrikan-tähteä” pohjalta. Ainakin lukukokemuksena k.o. kirja on monin tavoin valaiseva ja nautittava.

Syystoimintaa on jo jonkin verran suunniteltu, mutta siitä sitten tuonnempana.

Tämän kirjeen mukana tulee kutsu vuosikokoukseen. Ymmärrämme johtokuntana, että ikääntyneet jäsenemme eivät enää jaksa osallistua, mutta vetoamme teihin uusiin ja nuorempiin, että rohkeasti tulisitte kokoukseen. Teitä tarvitaan kipeästi, että toimintamme jatkuisi ajankohtaisena ja tuoreena! Yli satavuotias yhdistyksemme ei saa jäädä eläkkeelle eikä pelkäksi kauniiksi muistoksi; sen on kyettävä uudistumaan vaikka me ihmiset vanhenemme. Eniten kaivataan hallitukseen uusia jäseniä; uusia toimijoita ja uusia ideoita.

Vuosikokouksessa valitaan uusi hallitus ja m.m. puheenjohtaja on ilmoittanut, että ikä jo painaa seitsemän vuoden ”pestin” jälkeen. Hän ei enää asetu ehdolle vaan siirtyy tavalliseksi rivijäseneksi. Puheenjohtaja kiittää pitkäaikaisesta luottamuksen osoituksesta!

Toivomme, että voit varata aikaa 30.3. vuosikokousta varten klo 15.00, jolloin aloitamme kakkukahvilla. sen jälkeen on hyvä siirtyä virallisempien asioiden käsittelyyn.

Tervehtien

Johtokunta